Jäsentiedote 4/2024

Tiedotteella mm.

  • Ammattiosastojen vuosikokoukset
  • Yhdistyksen varsinainen kokous
  • Liittovaltuustoehdokkaiden esittely
  • Saariselän mökkien hakuaika alkaa
  • Luottamusmiesvaalit lähestyvät
  • Toimiston kuulumiset

 

Puheenjohtajalta 19.9.2024

Toivottavasti syksy on lähtenyt hyvin käyntiin, ainakin aurinko on hellinyt meitä kaikkia.

Tässä muutamia tärkeitä ajankohtaisia edunvalvonta-asioita, jotka koskettavat erityisesti Jytyä, kuin myös meitä Jyty metropolilaisia.

Suurin käynnissä oleva asia on HUS-yhtymän muutosneuvottelut, jotka ovat alkaneet koskien koko henkilöstöä. Neuvottelujen piirissä on peräti 28 000 työntekijää, ja tavoitteena on jopa 990 henkilötyövuoden vähennykset. Tämä on tietenkin herättänyt paljon huolta ja kysymyksiä, sillä muutokset tulevat kohdistumaan henkilöstövähennyksien lisäksi myös työntekopaikkoihin, tehtävänkuviin ja työaikamuotoihin. 

Olemme Jyty Metropolissa vahvasti mukana neuvotteluissa, ja meitä edustaa toisena jytyläisenä neuvottelijana pääluottamusmiehemme Tuuli Urpela, joka tekee kovasti töitä puolustaakseen meidän etujamme näissä vaikeissa neuvotteluissa. Työantajan on hyvä muistaa, että ilman jytyläisiä ammattilaisia potilas- ja asiakastyö olisi huomattavasti hankalampaa – jopa mahdotonta.

Tiedän, että tilanne on muutosneuvottelujen piirissä oleville raskas, mutta voitte luottaa siihen, että edunvalvontamme tekee parhaansa turvatakseen teidän oikeutenne ja asemanne tässä prosessissa.

 Ammattiliitto Jyty valmistautuu ensi kevään työehtosopimusneuvotteluihin. Liitto pyysi yhdistyksiä ja sen luottamusmiehiä kertomaan näkemyksensä neuvottelutavoitteista. Pidämme Jyty Metropolissa tärkeänä, että matalapalkkaisten naisvaltaisten alojen tehtäväkohtaisia palkkoja on edelleen nostettava. Lisäksi työ- ja muun elämän yhteensovittamisen elementtejä on lisättävä työpaikoilla, esim. työaikajoustoin. Luottamusmiehillä on oltava tosiasialliset mahdollisuudet toteuttaa eri työehtosopimusten piirissä hyvää edunvalvontaa tiedonsaantioikeuden vahvistamisella sekä ajankäytön lisäämisellä.

 Muistutan vielä syksyn tulevista vaaleista. Jäsenistö pääsee äänestämään lokakuun alussa liittovaltuustoehdokkaita liittovaltuutetuiksi. Yhdistyksellämme on kuusi hyvää ehdokasta, joista toivomme jokaisen jäsenemme löytävän omansa. Limittäin liittovaltuustovaalien kanssa yhdistyksemme järjestää työpaikoilla lokakuun aikana luottamusmiesvaalit, joista jäsenistöä tiedotetaan sähköpostitse ja nettisivujemme kautta. Mikäli olet kiinnostunut luottamusmiestehtävästä, olethan yhteydessä pääluottamusmieheesi tai allekirjoittaneeseen.

Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme. Olemme täällä teitä varten!

Terveisin,

Kaisa

Ammattiosastojen vuosikokoukset

Tervetuloa ammattiosastosi vuosikokoukseen, missä käsitellään ammattiosaston sääntömääräiset asiat. Saat sähköpostitse kutsun oman ammattiosastosi vuosikokoukseen.

Tule tapaamaan ammattiosastolaisia ja vaikuttamaan sen toimintaan!

Helsingin kaupungin ammattiosastot HAL, KASKU, KYMPPI, SOTEPE pitävät kokouksensa samaan aikaan maanantai 21.10. klo 16.45-19.00 KUVA-toimialan kokoustiloissa (käyntiosoite: Konepajankuja 3). Ennen kokouksia aloitus yhteisesti Ravintola Alice Italian tiloissa klo 16.00 alkaen, Konepajankuja 1, 00510 Helsinki. Ilmoittautumiset viimeistään 8.10. tällä lomakkeella.

HELKO-ammattiosaston vuosikokous torstaina 24.10. klo 16.00, paikka Ravintola Vesilinna, Helsinki. Ilmoittautuminen 14.10. mennessä. Saat ilmoittautumislinkin sähköpostilla omalta ammattiosastoltasi.

YKSI-ammattiosaston vuosikokous sunnuntaina 27.10. klo 10.00, Hotelli Verso Jyväskylä. Ilmoittautuminen 10.10. mennessä ammattiosaston puheenjohtaja Niina Pietilälle, niina.pietila@hotmail.com. 

VANTAA-ammattiosaston vuosikokous tiistaina 29.10. klo 16.00, Ravintola Zilla Vantaa. Ilmoittautuminen ammattiosaston sihteerille Mika Virolaiselle, mika.virolainen2@vakehyva.fi.

HUS-ammattiosaston vuosikokous keskiviikkona 30.10. klo 16.30, Ravintola Lasipalatsi Helsinki. Ilmoittautuminen 13.10. mennessä. Saat ilmoittautumislinkin sähköpostilla omalta ammattiosastoltasi.

Mikäli et tiedä omaa ammattiosastoasi, voit olla yhteydessä yhdistyksen toimistoon aleksi.nenonen@jytyliitto.fi.

Yhdistyksen varsinainen kokous 7.11.

Yhdistyksen varsinainen kokous pidetään joka toinen vuosi.  Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat, mm.  Jyty Metropolin valtuuston  ja valtuuston puheenjohtajan valinta tulevalle 2 -vuotiskaudelle.

Jäsenkokous pidetään torstaina 7.11. klo 16.00 Teams-kokouksena. 

Ilmoittaudu kokoukseen tämän lomakkeen kautta viimeistään 6.11. Saat linkin kokoukseen ilmoittautumisen jälkeen.

 

Liittovaltuustoehdokkaiden esittely

Jytyn liittovaltuustovaalit lähestyvät. Tässä yhdistyksen virallisten ehdokkaiden tärkeimpiä kampanjateemoja. Vain äänestämällä voit vaikuttaa liiton tulevaisuuteen!

Äänestysaika 1.10.24 klo 08.00- 14.10.24 klo 20.00. Äänestettyäsi voit osallistua arvontaan, jossa yhdistys arpoo osallistuneiden kesken viisi S-ryhmän lahjakorttia (á 30 €). Saat tarkemmat ohjeet osallistumisesta äänestysajan alettua.

Emil Heimo

Mikä on tärkein asia, jota haluan valtuustossa ajaa?

Haluan valtuustossa ajaa muuttuvan työelämän reiluja ja tasa-arvoisia arvoja. Työelämään pitää olla nuorilla niin mahdollisuus astua sisään, kuin myös jo sisällä olevilla kehittyä ja tutkia sitä muun arvokkaan elämän varrella.

Mitkä ovat kampanjasi tärkeimmät teemat?

Pidän tärkeänä tasa-arvoisia työelämää, reilua ja avointa palkkakulttuuria sekä innokasta keskustelukulttuuria mahdollisuuksien työelämästä 

Emil Heimon kampanjapäällikkö Niina Pietilä:

Eemil on ehdokkaani, koska Eemil haluaa olla luomassa parempaa ja reilua työelämää. Tarvitsemme lisää nuoria päätöksen tekoon, jotta ammattiliittotoiminta pysyy hengissä ja voi hyvin. 

Kirsi Jaakkola

Mikä on tärkein asia, jota haluan valtuustossa ajaa?

Haluan olla vaikuttamassa siihen, että Ammattiliitto Jytyn valtuuston tekemät päätökset tukevat liiton moninaisten ammattinimikkeiden ja erityisesti pienipalkkaisten ammattiryhmien palkkakehitystä ja työehtoja. 

Mitkä ovat kampanjasi tärkeimmät teemat?

Oman pitkän leikkipuistotyökokemukseni ja pääluottamusmieskauteni aikana minulle on vahvistunut näkemys siitä, että toimivilla kasvatuksen ja koulutuksen sekä kulttuurin ja vapaa-ajan palveluilla ja palvelut tuottavilla työntekijöillä on valtava merkitys yksilön ja yhteisön hyvinvointiin, mikä vaikuttaa myös koko yhteiskuntaan ja sen tulevaisuuteen. Työntekijöiden pitää saada kaikkialla työn vaativuuden ja merkityksellisyyden mukaista palkkaa ja työehtojen pitää tukea tätä vaikuttavaa työtä.

Ilman jäseniä ei ole Jytyä. Ammattiliitto Jytyn pitää olla houkutteleva, rohkea, vahva edunvalvoja ja aikaansa edellä oleva ammattiyhdistys. Muuttuvassa työelämässä kukaan ei pärjää yksin, joten Jytyn tulee olla liitto johon opiskelijat ja työntekijät haluavat liittyä. Minun Jyty on vaikuttava ja vastuullinen työelämän kehittäjä!

Kirsi Jaakkolan kampanjapäällikkö Sari Irmasto:
Kampanjalauseita Kirsi Jaakkolan vaalikampanjaan:

•Kirsin vuoksi vaihdoin ammattiliittoni Jytyyn!
•Vaikuttava puhuja
•Ansiokasta ja vahvaa työtä koko Etelä-Suomen alueella
•Vankka luottamusmies tausta ja asiantuntijuus
•Tehokasta toimintaa
•Sydän edellä
•Tarmokasta ja luotettavaa työtä sinun eduksesi!
• Kirsi osaa ja tietää!
• Luotettava pääluottamusmies Kirsi

Mika Karonen

Mikä on tärkein asia jota haluan liittovaltuustossa ajaa?

"Haluan tuoda liittovaltuustossa esille ammattiosasto HELKO:n ja yhdistys Metropoli:n jäsenten näkemystä sekä saada aikaan keskusteluja liittotasolla aiheista, jotka ovat meille tärkeitä sekä kaikkien jäsenten edun mukaisia"

Mitkä ovat kampanjasi tärkeimmät teemat?

 Tulevaisuus
-Kuinka Jyty säilyttää neuvotteluaseman työehtosopimuksissa.

-Yhteistyön ja yhteishengen kasvattaminen.

-Jäsen hankinnan tehostaminen.

-Työskentely vahvemman Jyty:n puolesta.

-Yhdessä entistä vahvempana kohti 2030-lukua. 

Mika Karosen kampanjapäällikkö Sari Nieminen:

"Mikan arvo tulee siitä, että hän edustaa sitä mikä jytyläisyydessä on erityistä; meitä on monissa eri työkulttuureissa ja ammattiryhmissä vaikuttavia tyyppejä, joille yhteistä on tarve ylläpitää oikeudenmukaista ja kaikkia arvostavaa yhteiskuntaa yllä. Mika haluaa aidosti olla mukana hoitamassa asioita, että näin olisi myös tulevaisuudessa."
 

Ilkka Konola
 

Mikä on tärkein asia jota haluan liittovaltuustossa ajaa?

Tärkein asia, jota haluan liittovaltuustossa ajaa on Yhtenäinen, Kasvava ja VOIMAkas Jytyliitto 😊

Mitkä ovat kampanjasi tärkeimmät teemat?

Kampanjani tärkeimmät teemat ovat

-Elinvoimaiset yhdistykset. Yhdistysfuusioita tarvittaessa mieluummin sopuisasti, mutta tarvittaessa hieman ”kannustaen”. 

-Tyytyväiset jäsenet. Jäsenet saavat rahoilleen vastinetta. Vahva edunvalvonta, kilpailukykyiset jäsenedut ja toimivat yhdistykset.

-Jytyn näkyvyys paranee. Tiedottamiseen ja näkyvyyteen panostamme. Kunnissa, hyvinvointialueilla ja muilla työnantajilla Jyty tiedetään ja Jytyyn luotetaan.

-Meidän oma Jyty. Kaikki ovat enemmän kuin tyytyväisiä liittoomme; liiton jäsenet, yhdistykset ja myös Jytyn työntekijät.

Ilkka Konolan kampanjapäällikkö Tuija Hakkarainen:
Ilkka on minun ehdokkaani koska

-liittovaltuustossa tarvitaan sekä uutta energiaa että vankkaa asiantuntemusta: Ilkka edustaa etenkin tätä jälkimmäistä pitkällä kokemuksellaan

-liittovaltuustossa tarvitaan erinomaisia verkostoitumistaitoja ja hyviä suhteita: Ilkka on näissä molemmissa mestari

-liittovaltuustossa tarvitaan vahvaa edunvalvontaosaamista: Ilkka pitää Jyty Metropolin ja Etelä-Suomen alueen puolta joka tilanteessa

Ilkalla riittää virtaa ja tahtoa toimia meidän kaikkien jytyläisten hyväksi: äänestä Ilkkaa!!!

Anette Pasanen

Mikä on tärkein asia jota haluan liittovaltuustossa ajaa?

Liiton kestävä ja kauaskantoinen talous

-Hyväksyttävien työehtosopimusten pitää olla reiluja,    tasapuolisia ja jo saavutettujen etujen säilyä

-Liiton toiminta pysyy ennallaan ensisijaisesti työntekijöiden  toimijana, lait ja sopimukset huomioon ottaen.

- Pysymme neuvottelupöydissä mukana myös jatkossa.

Mitkä ovat kampanjasi tärkeimmät teemat?

Meillä on jatkossakin toimiva ja arvostettu liitto, joka ajaa jäsenten asioita päämäärätietoisesti eteenpäin.  Järjestäytymisprosentti pitää saada nousemaan, jotta emme päädy tilanteeseen jossa työnantaja määrittelee työsuhteiden ja työelämän ehdot yksipuolisesti.

Anette Pasasen kampanjapäällikkö Mikko Lehtonen:

Kerron tässä siitä ehdokkaasta, jota aion äänestää näissä vaaleissa. Aion äänestää Anette Pasasta näissä vaaleissa. Anette on Jyty Metropolit yhdistyksen asettama ehdokas Hallinnon ammattiosastolta. Anette työskentelee Talpassa palvelukordinaattorina.  Anette on toiminut Etelä-Suomen alueellisena Nuorisovastaavana, Tulevaisuustyöryhmän jäsenenä ja Hallinnon ammattiosastossa sihteerinä. Hän pyrkii kehittämään Jytyn toimintaa, edunvalvontaa ja muutenkin olla takaamassa tulevaisuudessa meidän liittomme olevan elinvoimainen ja jäseniä hyvin palveleva ammattiliitto. Hänellä on vahva usko ammattiliittomme valoisaan tulevaisuuteen. Tässä on monta hyvää syytä äänestää Anettea. Käythän sinäkin äänestämässä, kun jokainen ääni on tärkeä.

Toni Ohvo

Mikä on tärkein asia jota haluan liittovaltuustossa ajaa?

- Näkyvyyden kasvattaminen nuoria ja uusia jäseniä ajatellen.

Mitkä ovat kampanjasi tärkeimmät teemat?

- Hyvä edunvalvonta, näkyvyys ja yhteistyö

Saariselän mökkien Hipun ja Hopun hakuaika 1.-31.10.

Hipun ja Hopun varausaika on ajalle 1.11.2024-30.04.2025. Mikäli hakemuksia on samalle ajalle useampia, ko. viikko arvotaan. Etusijalla ovat jäsenet, jotka eivät ole viime kautena käyttäneet mökkejä. 

Hoppu 69 m2, 4-8 hlö (ei lemmikkejä)                                    

Viskitie 30, Saariselkä

Tupakeittiö, 2 makuuhuonetta, parvi, eteinen, wc, pesuhuone, sähkösauna ja vaatteiden kuivauskaappi sekä astianpesukone.                                                                                                                                                                        

Hippu 34 m2, 2-4 hlö (saa tuoda lemmikkejä)

Viskitie 30, Saariselkä                                         

Tupakeittiö, eteinen, wc, pesuhuone ja puulämmitteinen sauna. Tuvassa ja eteisessä on myös lattialämmitys.                                                                  

Molemmissa mökeissä on perusvarustetaso astioineen ja vuodevaatteineen (ei liinavaatteita). Mökkien pihapiirissä sijaitsee liiteri, jossa esim. polttopuita sekä vaja, jossa pientä välineistöä. Molemmissa mökeissä autonlämmityskaapeli, Hopussa kahdelle autolle.

Viikon varaukset ovat lauantaista klo 12 lauantaihin klo 12.

HUOM! Viikoilla 8-18 mökkejä vuokrataan vain kokonaisiksi viikoiksi.

Hinnasto löytyy täältä.
Hakemuslomake löytyy alta.

Ammattiosastoissa tapahtuu

SOTEPEn perinteinen Petankki-tapahtuma.

Vantaan ammattiosaston johtokunta kokoontui kehittämään toimintaansa seminaariin.

KASKUn johtokuntaa omassa kehittämisseminaarissaan.

Elokuussa järjestettiin myös toista kertaa yhdistyksen karaoke-ilta, kiitos kaikille osallistujille! Lisäksi HAL-ammattiosasto lähti merille jännittävälle Kieltolaki-risteilylle, joka keräsi useiden ammattiosastojen jäseniä yhteen.

Seuraa ammattiosastosi viestintää ja lähde rohkeasti mukaan tapahtumiin!

Luottamusmiesvaalit lähestyvät

Haluatko olla mukana tekemässä parempaa työelämää itsellesi ja kollegoillesi? Lähde ehdolle luottamusmieheksi!

"Luottamusmies on mukana tekemässä parempaa työelämää. Luottamusmies toimii työpaikalla jytyläisten edustajana. Hän neuvoo jytyläisiä työsuhteeseen liittyvissä kysymyksissä ja neuvottelee heidän puolestaan työehdoista. Luottamusmies huolehtii, että työnantaja noudattaa sovittuja sopimuksia ja palvelussuhteen ehtoja" 
-Ammattiliitto Jyty 

Luottamusmiesvaalit käydään pääsääntöisesti lokakuun aikana. Seuraa viestintäämme niin tiedät milloin työpaikallasi järjestetään vaalit!

Toimiston kuulumiset

Yhdistyskoordinaattori Niina Toivonen jää äitiyslomalle lokakuun alussa. Hänen sijaisenaan on aloittanut Aleksi Nenonen, tervetuloa mukaan joukkoon! 

Aleksin tavoitat sähköpostilla aleksi.nenonen@jytyliitto.fi ja puhelinnumero säilyy samana kuin Niinalla puh. 0503423217.

Niinalle hyvää äitiyslomaa!